Köykän Lomamökit – Varausehdot

Varaus

Varaus on vahvistettu, kun asiakas on maksanut sopimuksenmukaisen maksun lomamökkivuokrasta eräpäivään mennessä. Mikäli maksut ja maksuajat laiminlyödään, voidaan varaus peruuttaa ilman erillistä ilmoitusta.

Varauksen peruuttaminen

Varauksen peruuttamisesta perimme 70 € toimitusmaksun. Mikäli varauksen peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 21 vrk ennen loman alkua, veloitetaan koko vuokra. Siinä tapauksessa, että saamme vuokratuksi lomakohteeen toiselle asiakkaalle, palautetaan vuokra siltä osin, kuin toiselta asiakkaalta saadaan vuokra. Suoritettua toimitusmaksua ei kuitenkaan palauteta.

Sopimuksen irtisanominen

Mikäli kysymyksessä on ylivoimainen este (force majeure), lomakohteen omistaja voi irtisanoa sopimuksen, jolloin omistajan on ensitilassa ilmoitettava asiakkaalle peruutuksesta. Asiakkaalla on tällöin oikeus saada lomakohteen omistajalta maksamansa vuokra takaisin.

Avaimet

Lomakohteen avaimet luovutetaan asiakkaalle hänen etukäteen joko puhelimitse tai kirjallisesti ilmoittamanaan, arvioituna saapumisajankohtana.

Tulo ja lähtö

Lomakohde on asiakkaan käytettävissä tulopäivästä sopimuksen mukaan lähtöpäivään klo 12:00. Viikonloppuvarauksissa perjantaista klo 16:00 sunnuntaihin klo 15:00

Vuokraan sisältyy

Lomamökkien vuokraan kuuluu loma-asunnon, saunan ja veneen vapaa käyttöoikeus. Vuokraan sisältyy kalusteet, keitto- ja ruokailuastiat ja välineet, polttoaine lämmitykseen, ruoanlaittoon ja valaistukseen. Asiakas tuo mukanaan liinavaatteet (myös vuokrattavissa, etukäteen sopien). Astianpesuaineet, perusmausteet, sekä WC- ja talouspaperi eivät kuulu vuokrahintaan.

Lomamökin siivous

Lomamökin siivouksesta loman aikana ja sen lopussa huolehtii asiakas itse. Lomakohde tulee luovuttaa siivottuna, astiat tiskattuina ja samanlaisessa kunnossa kuin se oli saavuttaessa. Muussa tapauksessa omistajalla on oikeus periä n. 80 € suuruinen siivousmaksu.

Muuta

  • Asiakas on velvollinen korvaamaan lomakohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingon suoraan kohteen omistajalle.
  • Lomamökkiä ei saa käyttää useampi henkilö, kuin mitä mökissä on vuoteita.
  • Teltan, asuntovaunun ja kylpypaljun käyttö lomakohteen tontilla ilman omistajan lupaa kielletty.
  • Allergiasyistä emme valitettavasti voi sallia lemmikkieläimiä lomakohteissamme.
  • Tupakointi sisätiloissa on kielletty.
© Köykän Lomamökit | Taina & Raimo Köykkä - Hauhontie 207, 14700 HAUHO | Suunnittelu Monkinmedia